Ensimmäinen koulupäivä saaristossa
syyskuu 1, 2017
Seiliin tutustuminen ja kotiin
syyskuu 3, 2017

Kohteena Houtskar ja Korppoo

Lähdimme aamulla aikaisin kohti Houtskaria ja Korppoota jatkaen eilen alkanutta opintoretkeä saaristossa. Houtskariin päästyämme suunnattiin ensin vielä Mossalaan, jossa tutkimme hieman alueen palveluita. Koska tähän aikaan vuodesta on jo hiljaisempaa, niin päätimme palata takaisin Houtskariin jossa olisi ehkä enemmän katseltavaa.

Houtskarissä kävelimme kylän ympäri ja tutustuimme pieniin infokyltteihin joissa kerrottiin kylän historiasta. Itse hain samalla yhden geokätkön kun kerran sattui matkan varrelle.

Kahden päivän kävely eri maastoissa näkyy myös minun kantapäissäni. Molemmat kantapäät olivat kuvan näköisessä kunnossa. Uskoisin että syy tähän on kun laitoin vaellusmaihareihin uudet geelipohjalliset jotka nostivat kantapäätä hieman aikaisemmasta tasosta ja täten kengät hankasivat hieman eri kohdasta kun aikaisemmin.

Illaksi palasimme takaisin mökkikylään ja teimme ruuaksi tortilloja. Ei tällä minun annoksellani mitään kauneuskilpailuja voiteta, mutta nälkä lähtee kun syö näitä useamman.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

%d bloggaajaa tykkää tästä: